Vietnam on jäämässä taakse kilometri kilometriltä, aika lailla samaa vauhtia kuin Laos on lähestymässä. Tästä on tullut hyvä tapa kirjoitella blogi pois alta, kun vaihtaa maisemaa kymmenen tunnin bussirykäisyllä. Vietnam oli minulle huikea yllätys, kun jostain syystä en siltä hirveästi osannut odottaa. Saigon ja Nha Trang tekivät silti lähtemättömän vaikutuksen. Koitan tästä lähtien pitää saman asenteen jokaisen uuden paikan kanssa, tarkoittaen siis menemistä nokan suuntaan ilman ennakkoasetelmia pienessä mielessä. Laosista olen kuullut pelkästään hyvää, joten yritän laskea turhan korkeat odotukset maan tasalle ennen kuin rajan ylitän.
Bussimatka Ho Chi Minh Cityyn meni erittäin leppoisasti, samoin kuin rajan ylitys. Suomalaiset eivät onneksi tarvitse Vietnamiin viisumia alle kahden viikon reissuihin. Meillä olisi saattanut jäädä koko maa välistä, jos viisumi olisi pitänyt hankkia ja maksaa. Se olisi ollut sääli, nyt kun tietää mistä olisi jäänyt paitsi. Saavuimme siis HCMC:hen 11.6 perjantaina. Saigon oli erittäin miellyttävä yllätys suurkaupungin henkäyksineen ja katukuvineen. Miellyin kaupunkiin heti, kun kävimme iltakävelyllä tutustumassa lähitienooseen. Kuningaslajin kuningastapahtuma alkoi samana päivänä kun saavuimme kaupunkiin, joten katsoimme matsin syödessä kattoterassilla.
Seuraavana päivänä otimme jalat tällä kertaa alle nopeampien kulkupelien sijaan, ja kävely osoittautui mukavan helpoksi ja leppoisaksi. Saigonin asemakartta on jotenkin passeli löntystelylle ja ilmakin oli sille suotuisa ollen tarpeeksi viileä. Kävimme kiertelemässä puistoja, jotka olivat täynnä elämää ja hienoja kukka-asetelmia. Puistossa näki nuoria pariskuntia opiskelemassa puiston penkillä, vanhuksia pelaamassa sulkapalloa ja isoja porukoita ringissä jutustelemassa mitä lie. Tie vei myös Notre Damen kirkolle, joka ei ilmeisesti kuitenkaan vedä näkönsä puolesta vertoja Pariisin isosiskolleen. Nolottavan monesti matka keskeytyi liian herkullisen näköisen kahvilan näyteikkunan myötä ja kynnys tuli ylitettyä ainakin saksalaiseen ja japanilaiseen kahvilaan. Suklaapuoti sai meiltä myös vähän rahallista avustusta ja saimme vaihdossa hienon hetken puistonpenkillä herkullisen suklaan ja jääkahvin kera. War Remnants- museo on aika lailla pakollinen kohde, kun Saigonissa vierailee. Kyseessä on siis Vietnamin sodasta koottuja erilaisia näyttelyitä. Muun muassa näytillä oli sodan tämänpäiväisiä uhreja, jotka ovat joutuneet sodanaikaisten myrkkyjen aiheuttamien mutaatioiden uhreiksi, ja syntyneet vakavasti sairaina. Esimerkiksi esillä oli kuva pojasta, joka soitti pianoa ja hänellä ei ollut lainkaan silmiä. Silmien paikalla oli vain ihoa. Kuvaa katsoessani kuulin takaani pianon soittoa ja käännyin ympäri. Järkytys oli aika suuri, kun näin saman pojan takanani, vasta kun olin kauhistellut hänen kohtaloaan. Illalla oli taas vuorossa lisää jalkapalloa, kun Tiina viihdytti itseään manikyyrissä ja iltaa jatkettiin vielä viihteen puolelle. Kävimme katsastamassa kuuluisan ja kalliin istuskelupaikan Cavalier- hotellin 10. kerroksessa. Sen jälkeen vielä parit klubit tuli käytyä, sillä nähtävyyksiähän nekin ovat.
Sunnuntaina päätimme lähteä China Towniin ostoksille. Sunnuntaina kuitenkin kaikki meni ajoissa kiinni tai ei auennut ollenkaan, joten päivä meni sen osalta vähän hukkaan. Rentoutuminen kuitenkin teki ihan hyvää ja akkuja ladattiin lösöilemällä, karkkeja syömällä ja elokuvia katsellessa. Tuli ihan kotoisa olo. Maanantaina olikin sitten aika käyttää ladattuja akkuja. Määränpäänä oli nimittäin vesipuisto ja pienen pojan oli aika päästä leikkimään! Pienen sählingin ja edestakaisen kävelyn jälkeen löysimme lukolliset lokerot, ja liukumäkien testailu sai alkaa. Minun piti olla koekaniinina Tiinalle ja se kävi vallan mainiosti. Ensimmäisenä vuorossa oli kamikaze. Nimikin kuvaa jonkin verran kyseistä korkealta jyrkkänä tulevaa mäkeä, jonka seurauksena on kova pläsäys kovaan veteen. Itse valitsin veteen tulon vesiroiskeista sokeana sukukalleudet edellä, ja jälkeenpäin istuessani hieman kyyryssä totesin sen olleen huono idea. Tiina skippasi kyseisen liukumäen ihan suosiolla. Toisena oli vuorossa putki, jossa meno oli yhtä sokeaa ja kovaa, ja altaan sijaan vauhti hidastui betoniin, jossa oli vähän vettä. Löin kyynärpääni tähän hidasteeseen, mikä olikin sitten muutaman päivän hellänä. Tiina sanoi tähänkin, että ei kiitos. Kolmas ei hurjuudessaan hävinnyt edeltäjilleen, ja vaikka en itseä satuttanutkaan, oli ilmeeni ilmeisesti sellainen, että Tiinaa ei tämä liukumäki sitten liiemmin innostanut. Tiinalle löydettiin kuitenkin sopiva peli, kun renkaissa istuen virta kuljetti ympäri rataa, ja Tiinakin hymyili kuin pikkutyttö. Suosikiksi päätyi liukumäki, missä menimme kahdestaan istuen vesilelun päällä. Päivä oli oikein mukava ja leikkiä sai kunnolla. Illalla ostimme liput Nha Trangiin, kymmenen tunnin matkan päässä olevaan rantakaupunkiin.
Pitkä matka meni erittäin mukavasti tähän mennessä parhaassa bussissa. Kyseessä oli niin sanottu nukkumabussi, ja penkit olivat noin 90 prosenttisesti makuuasennossa. Oli siis helppo torkkua ja hyvän kirjan parissa vierähtää matka kuin matka. Nha Trangista kummallakaan ei ollut sen suurempia odotuksia, mikä on yleensä aina hyvä asia. Näin tälläkin kertaa, sillä tunnelma ja ranta olivat erittäin mukava yllätys. Saavuimme taas perille vasta illalla, joten aikaa oli vain hyvän ravintolan löytämiseen, joka sattuikin sijaitsemaan hotellin naapurissa. Ruokalista oli erikoisin tähän asti nähdyistä. Tarjolla oli villisiasta, (jota päädyin maistamaan) siiliin, kissaan ja liskoon pohjautuvia makuelämyksiä. Villisika maistui samalle kuin normaalikin sika, mutta annos oli erittäin maittava. Kävimme vielä istuskelemassa hetken ulkona ja unet maittoivat oikein mukavasti, kuten yleensäkin matkapäivän jälkeen. Meidän piti olla Nha Trangissa vain yksi yö lepäämässä ennen 10 tunnin yöbussia Hoi Aniin, mutta suunnitelmat jälleen muuttuivat ja hotellin vaihdoksen jälkeen päädyimme viettämään vielä yhden päivän ja yön kaupungissa. Makailimme päivän ahkerasti aurinkotuoleilla varjelemassa rusketustamme. Illalla kävin katsomassa Espanjan matsin ja samalla kuuntelin loistavaa livejammailua. Tiina liittyi matsin jälkeen seuraan ja kävimme rantabaarissa istuskelemassa. Väsy tuli kuitenkin ajoissa. Seuraavana päivänä tarjolla oli erikoislaatuista herkkua yhden Nha Trangin kuuluisimman nähtävyyden muodossa, nimittäin mutakylpylä. Aluksi loikoiltiin mineraalimudassa noin vartti, jonka jälkeen aurinko kuivatti sen noin kymmenessä minuutissa. Suihkun jälkeen vuorossa oli kuumakylpy mineraalivedessä, joka pulppusi 150 metriä maan alta. Erittäin rentouttavaa etten sanoisi. Tällaisen hemmottelun jälkeen kelpasi matkustaa taas yksi yö bussissa.
Yöstä tulikin odotettua tukalampi. Vietin sen nimittäin tyttöystäväni ja vietnamilaisen tytön välissä nukkuen. Tämänkertaisessa yöbussissa olikin kolme sänkyä vierekkäin ihan nappituntumalla. Tiina mainitsikin, että kiva jos joutuisi vieraan miehen viereen nukkumaan. Aasialaisilla sattuu vain olemaan vähän eri käsitys henkilökohtaisesta tilasta. Huonojen unien seurauksena olimme seitsemältä aamulla 11 tunnin könöttämisen jälkeen puolin jos toisinkin vähän kärttyisinä ja toiveissa oli löytää unienjatkamispaikka mahdollisimman pian. Tällä kertaa ennalta katsottu tärppi ei kuitenkaan osunut kohdalleen, ja hotellin metsästäminen täten alkoi. Noin tunnin päästä olimme vetelemässä hirsiä vähän normaalia äveriäämmällä hinnalla, mutta siinä vaiheessa ei jaksanut rassata mieltään parin dollarin säästöllä.
Unet maittoivat herätyskellon ylikin. Puoli kahdelta iltapäivällä heräsin kuin puulla päähän lyötynä. Silmät tuntuivat painavan noin parin rekka-auton verran ja kuljeskelu muistutti lähinnä gorillaa roikkuvine eturaajoineen. Hoi Anissa on noin sata tuhatta asukasta ja päälle 400 räätäliä. Näiden ja neljän kilometrin päässä olevan rannan lisäksi ei liiemmin muita turistiviettejä ole. Mekin tulimme halvan vaatteiden teettämisen perässä, mutta pikkukaupungista sai myös idyllisyyden tuntua ja kaupungin läpi virtaava joki oli erittäin romanttinen. Ensimmäisenä päivänä ennen pakollisia päiväunia ei itsestään saanut muuta irti kuin syömisen ja pariin räätäliliikkeeseen tutustumisen. Yöllä katsoin parin vietnamilaisen kanssa pikkutelevisiosta kadulla Englannin matsin, koska en saanut unta päiväunien takia.
Seuraavana päivänä vaatetarpeet ja räätäliliikkeet oli suurin piirtein kartoitettuna, joten oli aika käytännön. Päädyimme pariin eriin räätäliliikkeeseen joskin Tiina tilasi myös parit kengät parista eri liikkeestä aika kehnoin tuloksin. Välttäkää Trang Tri- liikettä kenkien tekoon. Saman ketjun takkiliike kyllä toimitti lupaamansa. Itse päädyin normaalin puvun sijaan tilaamaan lantionmittaisen villakangastakin talveksi, bleiserin syksyksi, rennon kauluspaidan ja farkut. Näille tuli hintaa yhteensä 120 dollaria. Tiina teetätti myös kaksi villakangastakkia, juhlamekon ja parit kengät ja maksoi niistä yhteensä noin 150 dollaria. Liikkeiden myyjistä huomaa kyllästyneisyyden mahdottomaan kilpailutilanteeseen, eikä asiakkaita ainakaan nuoleskella. Päinvastoin asiakaspalvelu voi olla erittäin ala-arvoista, minkä uhriksi Tiina joutui useampaankin otteeseen.
Asusteiden teettämisessä meni vain 24 tuntia runsaan työvoiman ansiosta, joten kaksi yötä Hoi Anissa oli tarpeeksi. Päätimme ottaa vielä yhden pysäkin Huesta ennen Laosia. Hue sijaitsee Hoi Anista noin neljän tunnin matkan päästä, ja jo matka sinänsä oli nähtävyys. Matkasimme huikeiden maisemien ohitse, yli kauniiden vuorien, läpi niiden suojissa vihreinä ja rehevinä makaavien laaksojen ja vieri kristallinsinisen meren rantaa. Hue on myös pieni reppureissaajien keskus, pääasiassa levähdyspaikkana toimien Vietnamin pitkien etäisyyksien välillä. Illalla teimme normaalin tutustumiskierroksen kaupunkiin jalkaisin ja söimme hyvin. Seuraavana päivänä, eli eilen, kävimme tutustumassa paikan kuuluisimpaan nähtävyyteen, imperialistiajan temppeleihin ja linnoitukseen. Vuokrasimme siihen tarkoitukseen polkupyörät ja mukavaa oli poljeskella rauhalliseen tahtiin kiireisen liikenteen seassa. Hue näytti mukavalta, mutta silti näin lyhyen ajan jälkeen sen lopullinen anti jäi vähän arvoitukseksi.
Tänä aamuna siis taas koitti aikainen herätys vähän viiden jälkeen, ja kuudelta jälleen uusi kymmentuntinen bussi alkoi. Tähän on silti jo tottunut ja matkat tosiaan sujuu hyvin, kunhan muistaa ladata läppärin akun täyteen, että pystyy blogia kirjoittelemaan ja elokuvia katselemaan. Myös kirja repussa on ehdoton. Seuraavat päivitykset taas uuden maan kokemuksista. Saas nähdä, mitä Laos tuo tullessaan ja vie mennessään. Onko se sydän vain jotain muuta.
-Antti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti