Olen tällä hetkellä matkalla Kambodzaan jossain Bangkokin lähellä minibussissa. Olotila on innostuneen ja kusetetun välimaastossa. Myös epäonni nostaa päätään näillä matkoilla aika-ajoin. Matka alkoi 7.30 tänä aamuna. Kello on tällä hetkellä 11.37 ja matkaa taittunut alle 100 kilometriä. Näistä sattumuksista ja tuntemuksista lisää viimeisissä kappaleissa. Matkoilla mahdollisuudet ja viitsimiset blogin päivittämiseen ovat huomattavasti vähemmät kuin muulloin. Siitä, ja tekemisen puutteesta tässä kirotussa epämukavassa pakun romussa johtuen, tämänkertaisesta tekstistä saattaa tulla verraten pitkä. Jos lennokas kerrontani ja jännittävät juonenkäänteeni eivät saa pidettyä silmiäsi auki, kokeile tulitikkuja silmäluomien väliin. Jos sekään ei toimi, kokeile hammastikkuja.
Keskiviikkona ja torstaina hyödynsimme vielä skootterin tuomaa vapautta ja kiertelimme saarta. Ensimmäisenä päivänä lähdimme kohti pohjoisen rantoja. Yllä oleva kuva on sieltä, joskin vähän muokattuna. Torstaina matka suuntasi kohti koilista ja rantoja, jossa olin vuosi sitten ollut opiskelijaporukalla. 13 kilometrin matkaan meni noin 45 minuuttia, sillä vuoristotie ei ollut siitä parhaasta päästä. Perillä menimme erään resortin altaalle lekottelemaan muina miehinä ja nautimme mielestäni Koh Phanganin, ja samalla koko Thaimaan parhaista rannoista. Paluumatkalla puhkesi ylämäessä moposta kumi, mutta mäen päältä löytyi kuin sattuman kaupalla korjaamo. Lykkyä oli mäessä kaksoismerkityksin. Illat Phanganilla menivät täydelliseen rentoutumiseen ja ostamamme riippukeinun hyödyntämiseen. Seurasimme myös Bangkokin tilannetta aktiivisesti, sillä suunnitelmana oli suunnata Phanganilta suoraan sinne. Tilanne ei kuitenkaan näyttänyt rauhoittuvan, pikemminkin päinvastoin, joten päätimme lähteä seuraavalle saarelle, viereiselle Koh Taolle.
Kumpikaan ei päätöstämme katunut hetkeäkään. Tiinalle Koh Tao oli ihan uusi tuttavuus, ja vaikka itse vuosi sitten olin siellä käynytkin, olin lähes koko Tao-ajan kipeänä. Nyt saari aukesi ihan uusille silmille täysin uudella tavalla. Koh Taosta tuli itselle se lempipaikka. Tähän löytyy monia syitä. Totta kai kokemukset muokkaa aina käsityksiä eri paikoista. Kahdeksan päivää, jotka saarella vietimme, mahtuvat helposti parhaiden kokemuksien joukkoon. Taolla on helppo rentoutua menemällä johonkin syrjäisempään resorttiin, ja Taolla on myös joka ilta mahdollisuus pistää vipu viihteen puolelle. Saavuimme tälle sukellusbisneksen ylläpitämälle saarelle perjantaina. Otimme suunnaksi pääbiitsin, koska päälle puolen viikon makailun jälkeen kaipasimme myös vähän menoa. Majoituspaikaksi löytyi AC resort, joka osoittautui erittäin hyväksi. Jo samana päivänä huomasimme saaren viehätysvoiman. Ja jo samana iltana menojalkaa vipatti viihteen puolelle. Omassa resortissamme sattui olemaan isot juhlat juuri silloin. Seuraava päivä oli hyvin taas aikaa rentoutua altaalla ja rannalla ja illalla kiertelimme pääbiitsiä tunnelmaa nuuhkien. Päätimme myös osallistua sunnuntain snorklausretkelle saaren ympäri.
Tälle kahdeksan tunnin retkelle tuli hintaa noin yhdeksän euroa henkeä kohti. Koh Tao on snorklausspoteistaan maailmankuulu, ja kyllähän korallit hivelivät silmää. Retken aikana kävimme viidessä eri kohteessa, ja vedenalainen kamerani todisti taas hyödyllisyytensä. Retkellä tutustuimme toiseen samaa ikäluokkaa olevaan suomalaispariskuntaan. Illalla suuntasimme heidän kanssaan yöelämän puolelle, ja jossain selväpäisyyden ja promillien välimaastossa syntyi ajatus sukelluskurssista. Kaikki sen halusivat käydä, Koh Taolla se olisi halvinta maailmassa ja puitteet siihen erinomaiset. Aikaakin kaikilla kurssin suorittamiseen oli, yhtäkään vastaväitettä ei mieleen tullut, joten miksipä ei? Seuraavana aamuna aamupalalla mieli ei ollut muuttunut, joten ilmoittauduimme Phoenix Diversin kurssille, joka toimi AC resortin kanssa yhteistyössä. Saimme neljä yötä ilmaiseksi ilmastoidussa huoneessa ja 100 bhatia syömiseen joka päivä. Kurssin hinta oli 8500 bhatia, eli noin 210 euroa nykykurssilla. Kurssi sisältää viisi sukellusta ja teoriatunteja ja kurssin kesto on neljä päivää. Maanantaina katsoimme puolitoista tuntia kestävä videon ja sen päivän opetus olikin siinä. Illalla hyödynsimme saaren monia ”leffateattereita”, eli ravintolaa valkokankaalla varustettuna.
Tiistaina varsinainen opetus alkoi. Arpaonni suosi, sillä saimme kurssin vetäjäksi erittäin kokeneen hepun. Thaimaalainen Matéé on Koh Taon kymmenen ensimmäisen asukin joukossa, ja sukelluksia on hänelle kertynyt 20 vuoden aikana päälle 12000. Tarkoittaa 600 sukellusta vuodessa, melkein kaksi kertaa päivässä. Voisi siis sukelluksen sanovan olevan äijälle jonkinasteinen intohimo, ja se opetuksen tasosta myös huokui. Aamupäivän teoriatuntien jälkeen suuntasimme Japanese Gardeniin, erittäin kuuluisaan sukelluskohteeseen, harjoittelemaan välttämättömiä taitoja. Ryhmämme koostui kahdeksasta henkilöstä, ja jokaista kahta kohtaan oli aina oma opettaja. Näihin välttämättömiin taitoihin kuului hengittäminen regulaattorin kautta, (joka sinänsä lienee aika itsestään selvä välttämättömyys), regulaattorin löytäminen sen irrotessa suusta ja sen puhdistaminen uloshengityksellä, maskin tyhjentäminen vedestä veden alla, kelluntaliivin irrottaminen ja kiinnilaittaminen veden alla ja kaverin avustaminen toissijaisella happilähteellä. Kaikki oppivat nämä taidot tarpeeksi nopeasti, jotta aikaa ja happea jäi myös sukellukselle noin kahdeksassa metrissä. Kokemuksena sukellus oli uskomaton ja jotenkin sanoin kuvaamaton. Kai se pitää itse kokea ennen kuin sen ymmärtää. Harjoiteltaessa hengitykseen keskittyi jotenkin liikaa, mutta sukeltaessa sitä ei edes ajatellut. Ympärillä tapahtui aivan liikaa ihmeellisiä asioita. Kahtena seuraavana päivänä oli lisää teoriaa ja kävimme sukeltamassa neljä kertaa lisää. Parhaimmillaan kävin 20 metrissä. Onnistuneen loppukokeen jälkeen kortti oli taskussa, ja nyt siis saan osallistua sukellusretkille joka puolella maailmaa. Torstaina kurssin päätytyttä kävimme sukellusporukan kanssa juhlistamassa saavutustamme ja hauskaa oli. Samana iltana tiet erkanivat myös Anninasta ja Joonaksesta. Erittäin paljon kiitoksia teille mukavasta yhteisestä kokemuksesta ja toivottavasti vielä joskus törmäillään! Perjantai meni nauttiessa viimeisestä rantapäivästä vähään aikaan ja pakkaillessa.
Lauantaina koitti matka viimein kohti Bangkokia, kun tilanne siellä oli palannut normaaliksi. Matkaan meni yhteensä noin 21 tuntia ja sunnuntai-aamuna kuudelta olimme perillä. Majoituksen etsiminen kävi onneksi kivuttomasti. Otimme bussista suoraan tuk tukin Rambutri Roadille Khao San Roadin läheisyyteen, ja kolmas majoituspaikka sillä tiellä oli meille sopiva. Ilmastoituhuone, vaikka pelkkä tuuletin olisi ollut ihan tarpeeksi, maksoi vain 350 bhatia, joten päätös oli helppo. Kamat heitettiin sisään ja vielä pari tuntia unta kupoliin. Kauaa ei kuitenkaan tuossa erilaisten mahdollisuuksien, vaikutelmien ja mieltymyksien sulatusuunissa jaksa olla paikoillaan, vaan otimme suunnaksi joen rannan ja jokiveneen. Matkaoppaiden kauppaama 600 bhatin kiertoajelu jokiveneellä vaihtui 14 bhatin kertalipuksi jokilaivalla. Suuntasimme sillä Sky Train -pysäkille, joka puolestaan vei meidät Siam-aukiolle, Bangkokin ostoskehtoon. Päivä menikin kierrellessä ja illalla oli mukava lepuuttaa jalkoja elokuvateatterissa. Maanantaina suuntasimme Kiinan suurlähetystöön viisumien hakuun. Jos Bangkokissa malttaa odottaa neljä päivää, saa viisumit halvimmalla. Aikataulut kehkeytyivät kuin itsestään. Lähetystöstä nappasimme metron Lumphini -puistoon tarkoituksena mennä iltamarkkinoille, jotka koostuvat yli 3500 kojusta. Huomasimme vasta metrossa, että sana ilta ja kellonaika 12.00 eivät korreloi hyvin keskenään, joten jatkoimme puistosta suoraan kävelemällä Siam-aukiolle. Joskus kuumassa hikoillessa ja kartan mittasuhteita väärin arvioitaessa tympäisee olla niin pihi, että ei kehtaa pulittaa maksimissaan euroa henkeä kohden tuk tukille, että pääsisi matkan nopeammin ja huomattavasti vaivattomammin määränpäähän, mutta tarpeeksi monen askeleen jälkeen, kuten aina ennenkin, maaliviiva ylittyi. Muutama tunti meni jälleen ostoskeskuksien tarjontaan tutustuessa, jonka jälkeen otimme ilmaisen kyydin bussilta Khao San Roadille. Tarkoitus ei ollut mennä pummilla. Kukaan ei vaan tullut perimään meiltä maksua. Ilta menikin sitten Khao Sanilla, Tiinalla shoppailun merkeissä ja minulla ansaitun oluen ja kirjan parissa.
Tiistaina kierreltiin temppeleitä suhteellisen edullisesti. Hallitus maksoi tuk tuk- kuskeille ilmaiset bensat päivän ajan, joten kyyti oli halpaa. 10 bhatilla per henkilö, pääsi kiertämään noin tunnin ajan, jos suostui käymään yhdessä liikkeessa katselemassa. Kuskit nimittäin saavat liikkeen pitäjiltä kuponkeja (luullakseni bensaan), jos tuovat turisteja heille. Kävimme ensimmäisen kuskin kanssa kahdessa temppelissä ja pukuliikkeessä. Toisen temppelin pihassa kuski alkoi vaatia myös toisessa liikkeessä käyntiä. Emme tähän suostuneet ja tullessamme takaisin, kuski oli ottanut hatkat. Emme olleet hänelle vielä mitään maksaneet, joten kaksi temppeliä ilmaiseksi käytyämme metsästimme toisen tuk tukin. Hän teki täsmälleen muuten saman homman, mutta nyt jo yhden temppelin jälkeen. Kolmas tuk tuk- kuski sitten tyytyi vain yhteen paikkaan. Kävimme siis viisi temppeliä, kaksi pukuliikettä ja yhden jalokiviliikkeen ja näimme aimo palan pääkaupunkia 20 bhatin yhteishintaan (50 senttiä). Illalla oli vielä aikaa bongata Tiinan uusi rakkaus, hänen makuunsa erittäin sopiva ostoskeskus, ja käydä ne 3500 kojun yömarkkinat. Itse olin päivän jälkeen niin puhki, että keskityin yömarkkinoilla taas ansaittuun olueen ja kirjaan.
Keskiviikkona Tiina viettikin kahdeksan tuntia uuden rakkaansa parissa tehden kelpokauppoja, kun itse vietin aikaa tekemällä kaikkia, mitä voisin tehdä missä maailman kaupungissa tahansa: subway- ateria, kirjaa, jäätelöannoksia, kirjaa, leffa, arcade-pelihalli jne. Mutta hauskaa oli lyödä läskiksi välillä. Eilen kävimme hakemassa hyväksytyt Kiinan viisumit. Kävimme sen jälkeen haistelemassa tulevaa China townissa järkyttävässä väen tungoksessa. En tykännyt paikasta viime vuonna, enkä tykännyt nytkään. Päivällä pistimme 10 kilon edestä vaatteita postiin. Pakettia voi odottaa perille syyskuuksi. Illalla Tiina järjesti meille treffit. Paikkana oli leffateatteri ja rainana Sex and the city 2 – naiset.
Tänään kello soi siis 6.00 ja kaksi rähmäsilmää pakotti silmänsä auki. Unta oli takana alle viisi tuntia, mutta ajatus kunnon bussista lohdutti. Eilen varasimme matkat isossa bussissa Siem Reapiin, Kambodzaan. Kuten alussa sanoin, tämä romu ei ole isoa bussia luultavasti tavannutkaan. Thaimaan matkaoppailla on luultavasti kollektiivinen patologisen valehtelun syndrooma, niin usein tällaisen kohteeksi joutuu. Myös epäonnea on ollut matkassa. Ensimmäisestä minibussista hajosi ilmastointi ensimmäisellä pysäkillä, joten jouduimme odottamaan korvaavaa autoa noin puolisen tuntia. Kun olimme valmiita lähtemään, auto jonka taakse nykyinen kuskimme (luulee olevansa Thaimaan paras Marcus Grönholm, sen verran epätasaista on kyyti) oli parkkeerannut, peruutti suoraan kylkeen. Miten tyttö ei minibussia takanaan huomannut onkin sitten toinen ihmetyksenaihe. Joka tapauksessa meni miltei tunti ennen kuin tämä tapahtuma saatiin selvitettyä ja matkaa jatkettua.
Nyt jäljellä onkin enää jännitys päästäänkö tämän kuskin saattelemana perille. Jonkin verran läheltä piti tilanteita on jo ollut, eikä näiden äkkijarrutusten, töyssyjen ja jyrkkien käännösten avulla ainakaan unta saa. Onneksi nyt ollaan jo rajalla. Seuraavat päivitykset sitten Kambodzan kokemuksista.
-Antti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti